Erottamattomat, sitä he ovat, onnelliset onnettomat...

Niin sitä on jo 8 vuotta (ja reilu kuukausi) jaettu tämän ihanuuden kanssa. Jotenkin se aika on vierähtänyt niin nopeasti. Muistan edelleen jokaisen päivän tarkalleen ihan Morson syntymästä asti... Kaikki hyvät ja huonot hetket. Koskaan en ole katunut, vaikka rahaa, aikaa ja hermoja tähän lurjukseen on mennyt. Ja paljon!

Muistan Morson ensihetket suuressa maailmassa. Se ei varsana ollut mitenkään sosiaalisesti lahjakas, sillä ennen kotiin muuttoa se ei juurikaan ollut ihmisten kanssa tekemisissä. Vain sen verran, kun me sitä ehdimme käydä katsomassa kasvattajan luona. Morson mielestä kaikki oli jännittävää, mutta samalla niin pelottavaa. Se juoksi aina vain emänsä ympärillä, kun kävimme sitä laitumella ihailemassa. Muistan, kuinka sen ensimmäisen kerran uskalsi kurottaa porkkanan kädestäni ja suostui rapsuteltavaksi... Näinkin pienet asiat tuntuvat niin suurilta ja hienoilta näin pitkän ajan päästä.
Paljon olemme jo saaneet kokea yhdessä ja paljon on vielä edessä! Olemme jo melkein kasvaneet kiinni toisiimme.

Nykyhetkeen palaten; Morson kanssa alkaa laukkatyöskentely sujumaan ihan oikeasti! Olen oppinut taas paljon uutta, kun sain taas yhden uuden hevosen ratsastettavakseni. Tämä uusi ratsuni on luonteellisesti jotenkin samalla aaltopituudella Morson kanssa ja ratsastettavuudessakin on paljon yhtäläisyyksiä.

Morso on yksi niistä hevosista, joiden ratsastuksessa alkuverryttely on se asia, joka ratkaisee koko työskentelyjakson laadun. Jos sen verryttelee laiskasti, ilman kunnollisia ja rentoja alkukäyntejä, antaa sen ravissa laahustaa etupainoisena ja itse haaveilee jostain ihan muusta, niin koko peli on menetetty. Jos Morsolle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden.

Morsoa pitää alkuverryttelyssä ratsastaa aina vähän reippaammin kuin mitä se itse haluaisi mennä. Se pitää saada reagoimaan heti alusta asti etenkin eteenpäin "ajaviin" apuihin, tai muuten se koko ratsastuksen ajan himmailee ja sluibaa, jos se vain saa pienimmänkin mahdollisuuden.

Tämän siitä sitten saa, kun on antanut hevoselle pikkusormen... Ja ilmeestäkin sen huomaa.

Nyt kun olen vihdoin tajunnut näinkin yksinkertaiset asiat, niin kaikki on alkanut sujua entistäkin paremmin. Kun hevonen on hereillä ja liikkuu omalla moottorilla, on sitä helpompi myös ratsastaa vähän enemmän "takaisinpäin" ja koota ilman, että rytmi tuhoutuu täysin.

Kovalla treenillä olemme saaneet laukanvaihdot molempiin suuntiin sujumaan ilman jäätäviä pukkeja välissä tai rikkoja ristilaukalle. Vasemmasta laukasta oikeaan on tietysti huomattavasti siistimpi, sillä "huonosta" laukasta on helpompi vaihtaa parempaan. Vaihto on puhdas ja takapää johtaa liikettä. Ehkä hivenen lyhyt, eikä vielä kovin ilmava, mutta kyllä sekin saadaan korjattua, kun saadaan vähän voimaa ja varmuutta vaihtoihin. Oikeasta laukasta vasempaan on aina vähän haasteellisempi juttu. Sekään ei ole ihan huonoimmasta päästä, mutta joskus tulee pieni pukki vaihdossa ja joskus etupää johtaa liikettä, mutta sekin on parantunut huomattavasti siitä, mitä se joskus oli.

Ravissa edelleen ratsastan paljon temponvaihteluita, sillä yritän saada mahdollisimman paljon voimaa takapäähän, jotta voin myöhemmällä ajalla ratsastaa Morsoa vähän enemmän ylöspäin.

Olin Suomessa lomalla kesäkuussa yhden viikon ja jottei siitä tulisi "hevoseton" loma, niin sain tuuppia kaverini ihanaa lämppäritammaa! Odotukseni eivät olleet kovin korkealla, sillä tällä tammalla ei oltu juuri tehty mitään maastoilua ihmeempää.
Ensimmäisellä ratsastuskerralla keskityin enimmäkseen siihen, että hevonen ymmärsi, mitä hain pohjeavuilla, ja että se keskittyisi väistämään pohjettani pyydettäessä. Tietenkin alkuun oli erimielisyyksiä, mutta pysyin kuitenkin tyynenä ja ymmärtäväisenä, sillä kaikki oli tammalle täysin uutta asiaa.
Hevonen kuitenkin osoitti melko nopeasti älykkyytensä, sillä ensimmäisten 5 minuutin käynnissä opettelun jälkeen sain jo ihan tyydyttävän peräänannon aikaiseksi. Enimmäkseen työskentelin käynnissä ensimmäisellä kerralla, mutta otin myös vähän raviakin loppuun. Ravia ei meinannut oikein irrota, kun meno oli niin jännittynyttä, mutta kyllä sekin lähti siitä rullaamaan, kun aikani ratsastin kärsivällisesti.
Heti ensimmäisen ratsastuskerran jälkeen tamman kulkeminen oli jo huomattavasti kevyempää ja askellajit puhtaita. Laukkaa tosin aloin ratsastamaan vasta muutaman päivän työskentelyn jälkeen, sillä tiesin, että siihen joudun käyttämään vähän enemmän aikaa. Voin kuitenkin olla aika ylpeä sekä itsestäni, että hevosesta. Viikossa sain puskissa juoksevasta ponista ihan kelvollisen näköisen hevosen, josta ajan kanssa tulee varmasti todella kelpo harrasteratsu.
Tamma on kuitenkin todella fiksu, kaunis, suhteellisen hyväliikkeinen ja erittäin aktiivinen ja yhteistyöhaluinen persoona.
Omistajalle vain paljon tsemppiä ja kärsivällisyyttä!

Ehkä tämä tekstin määrä riittää tällä erää. Valitan suuresti, että postausväli oli taas näin pitkä, mutta tekemistä on riittänyt, vaikka muille jaettavaksi! Ensikerralla taas sitten!

Suomi vrt. Saksa

Lähdin saksaan syksyllä 2014, alunperin koulun kautta "opiskelemaan" työelämään, sillä koulussa yksinkertaisesti sujui kaikki niin huonosti. Lähdin suomalaiselle estetallille, josta olin saanut joitakin suosituksia. Paikkaa kehuttiin ja tallinpitäjä tiedettiin hyvin sekä koulussa, että talleilla kotona. Joten ajattelin, että miksipä ei?

Tarkoitukseni oli lentää saksaan 31.8.'14 ja ensimmäinen päivä tutkia vähän paikkoja ja tutustua uusiin asioihin. Saavuin tallille aamupäivästä ja en päässyt edes vaihtamaan vaatteitani tai siirtämään tavaroitani asuntoon, vaan jouduin suoraan töihin. Siltä seisomalta, kun astuin ulos autosta.

Talli oli todella vanha ja nuhjuinen, ei kovin hyvin pidetty. Luultavasti sikala, jota oltiin itse korjailtu. Sähkötkin oli rakennettu miten sattuu. Olki oli pölyistä, karsinat vähän juosten siivottu, heinä huonolaatuista. Hevoset jotenkin apaattisia ja jäykkiä.

Kun vihdoin pääsin taloon sisään... En edes tiedä, miten tämän voi selittää. Talossa oli eteinen, kylpyhuone, pyykkihuone, 3 makuuhuonetta, keittiö, olohuone ja parveke. Kun ensimmäisen kerran kävelin huoneeseeni, koin elämäni järkytyksen. Olin jo melko poissa tolaltani, kun pääsin ylipäänsä ovesta sisään, mutta tämä oli ihan kaiken huippu!

Ensimmäinen asia, minkä näin, oli jäätävä virtsalammikko sängyn patjassa ja kokolattiamatot, joiden olisi pitänyt olla sinisiä, olivat täysin ruskeita ja koppuraisia. Huone haisi ummehtuneelle, vanhalle tupakalle. Ja sitä homeen määrää... Otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin kotiin, itku kurkussa, että ei täällä voi normaali ihminen asua. Äiti kuitenkin käski kerätä itseni, hän ei tietenkään uskonut, kun ei ollut itse nähnyt samaa kuin minä.

Sitkeästi kuitenkin yritin antaa periksi kaikelle, mitä vastaan tuli.

Tutkin taloa vähän enemmän ja joka paikasta löytyi jonkinlaisia sienipalloja, hometta, seittejä, hämähäkkejä ja kokolattiamatot olivat ihan järkyttävässä kunnossa. Hajukin oli todella pistävä...

Meitä asui kolme tyttöä tässä "työsuhdeasunnossa" ja kaikki olivat luonteiltaan ja tavoiltaan täysin erilaisia. Oli yksi minun ikäiseni, joka jo hengittämällä sai jäätävän sotkun aikaan. Hän ei koskaan tiskannut astioitaan, ei siivonnut jälkiään, oli itsekäs ja ilkeä muita kohtaan, tunki toisten huoneisiin, vaikka haluttiin olla rauhassa, yritti päteä joka asiassa, vaikka todellisuudessa ei tiennyt yhtikäs mistään mitään ja haukkui muutenkin kaikkia ristiin. Ei tehnyt siis mitään toisten viihtymisen eteen, kunhan hänellä itsellään oli kaikki hyvin. Ratsasti hevosiakin agressiivisesti ja miten sattuu ja kuitenkin piti itseään niin paljon parempana kuin muut. Yritimme tämän toisen tytön kanssa valittaa hänen toimintatavoistaan tallin omistajalle, mutta tämä ei ottanut kuuleviin korviinsa, sillä häntä ei vaan kiinnostanut.

Toinen tyttö oli 17-vuotias ja tulimme hänen kanssaan erinomaisesti juttuun. Olemme edelleen hyviä ystäviä.

Seuraavana päivänä tallin tallipoika oli viikottaisella vapaapäivällään... Tämä (luultavasti palkaton) järjenjättiläinen oli jättänyt kaksi syrjäisempää boksia siivoamatta valehtelematta kahdeksi kuukaudeksi. Uutta olkea oli kyllä tungettu aina sisään, mutta pois ei oltu otettu yhtikäs mitään. Me tytöt siivosimme kyseisiä bokseja tunteja ja kuskasimme noin kaksikymmentä kottikärryllistä silkkaa paskaa ulos bokseista. Kyseiset boksit olivat vielä yksityishevosten bokseja ja ihmettelen suuresti, miten hevosten omistajat eivät olleet puuttuneet asiaan lainkaan.

Kesäaika oli vielä ihan suhteellisen siedettävä, sillä tallissa oli 45 hevosta, joista yli puolet olivat vielä silloin laitumella yötä-päivää ja tallipoika kävi siivoamassa boksit 6 kertaa viikossa. Mutta kun talvi alkoi tulla, hevoset tulivat sisään ja tallit olivat täynnä, alkoi kaikki karata täysin käsistä. Tallipoika katosi ilmoittamatta kuin tuhka tuuleen. Ilmeisesti hänelläkään ei ollut minkäänlaista työsopimustam, kuten ei meillä muillakaan. Tämä minun ikäiseni tyttö lähti takaisin suomeen (luojan kiitos pääsimme edes hänestä eroon) ja kaikki 45 boksia jäi minulle ja tälle 17-vuotiaalle tytölle. Boksien siivouksen lisäksi meidän piti juoksuttaa ja ratsastaa valtaosa hevosista, ruokkia ja yrittää sen lisäksi vielä hoitaa itsemme...

Työajat olivat alunperin 08-12 ja 14-18, mutta kun työtä alkoi vain kertyä lisää ja lisää, saattoivat päivätauot jäädä kokonaan pitämättä ja illat venyivät jopa 20 asti... Töitä tehtiin neljän kuukauden ajan putkeen ilman minkäänlaisia vapaapäiviä. Työt veivät meistä kaiken energian ja voiman, emmekä päässeet edes kauppaan ostamaan ruokaa silloin, kun sitä tarvitsimme. Kun pakkaset alkoivat tulla, meiltä kiellettiin pattereiden käyttö kokonaan.

Jätimme kerran vahingossa puolikkaan vesilasin keittiön pöydälle ja se oli jäätynyt niille sijoilleen yön aikana. Toisinsanoen teimme töitä nälissämme ja kylmissämme ja ennen kaikkea rättiväsyneenä. Loppujen lopuksi yhden kottikärryn kippaaminen sai meidät maitohapoille.

Myös kaikkien 45 boksin vesiputket jäätyivät -2 asteen pakkasella ja saimme kahdestaan kantaa vettä kaikille hevosille, pienissä ämpäreissä, monta kertaa päivässä..

Talviaikaan myös heinän ja oljen laatu romahti täysin. Se oli jo alunperin huonoa ja kuvittelin, että huonommaksi ei voi enää mennä, mutta väärässä olin... Isot olkipaalit olivat lähes poikkeuksetta aina puoliksi homeessa ja niistä jouduimme heittämään aina puolet pois ja saimme huutoa siitä. Kaikki olisi kuulemma pitänyt käyttää.

Säilöheinäpaalit olivat AINA 3/4 verran jonkun eläimen raadon peitossa ja homeessa ja täynnä sieniä. Ja niistäkin paaleista piti jokainen heinänkorsi saada syötettyä. Yritimme salaa aina kaavia kaiken pahan pois paaleista, mutta se oli lähes mahdottomuus, kun paalissa ei ollut juurikaan mitään syötettävää. Omille hevosilleni en edes vilauttaisi tuollaista paalia, menisi poistoon saman tien. Olen yllättynyt, että hevoset olivat suhteellisen "terveitä" vielä tuon jälkeen...

Ja tyyli, millä ainakin minua opetettiin ratsastamaan.. Ikuisesti oli vääntöä. että nojasin liikaa taakse ja jalat olivat "liian rennot". Loppujen lopuksi minulle taottiin päähän asento, jossa olin järkyttävässä etukenossa, varpaat sojottivat ulospäin ja puristin jatkuvasti koko jalalla ja kannus oli jatkuvasti kyljessä. Tämä ei todellakaan ole tyyli, jolla minä haluan oppia ratsastamaan ja yritin aina mahdollisuuden tullen sivuuttaa tämmöiset käskyt.

Olen saanut tehdä kovasti töitä tämän istunnan eteen, mikä minulla on nyt. Se ei edelleenkään ole se, mihin yritän päästä, mutta parannusta on onneksi havaittavissa, paljonkin.

Loppujen lopuksi minua vihdoin kuunneltiin, kun kerroin tästä paikasta siskolleni ja uudestaan äidilleni. Me kuitenkin kokoajan luulimme tämän toisen tytön kanssa, että tällaista se varmaan on muuallakin, ihan normaalia. Siskoni ajoi 12 tunnin matkan Etelä-Saksasta hakemaan minua evakkoon. Mieleni teki lähteä sanomatta sanaakaan, mutta moraali ei antanut periksi siihen. Säälitti ja tuntui järjettömän pahalta jättää tämä toinen tyttö yksin hetkeksikään tähän läävään, mutta vaihtoehtoja ei vain ollut. Onneksi hänkin pääsi lähtemään heti pari päivää minun jälkeeni.

Molemmille meistä jäi todella paha maku suuhun tästä paikasta ja kumpikaan ei meinannut uskaltaa lähteä kokeilemaan onneaan uudelleen. Mutta kiitos loputtoman sitkeyteni, löysin näin loistavan paikan, jossa pääsen oppimaan paljon ja etenemään elämässä.

Anteeksi mahdollisista kirjoitusvirheistä tai sekavasta tekstistä. Toivon, että saitte kuitenkin vähän kiinni aiheesta. Morson kanssa touhuamisesta kerron taas seuraavassa postauksessa!

When I ride this horse-

... I always feel like a winner. (Kun ratsastan tällä hevosella, tunnen itseni aina voittajaksi. Suom.huom.)

Kiirettä on pitänyt ja siksi blogin päivityskin on jäänyt vähän vähemmälle. Kisakausi on juuri alkamaisillaan ja tallin pyörittäminen ja hevosten liikutus yksin imee kaikki mehut. Vaikka nautin työstäni ja hevoset ovat ihania, niin kyllä se rankkaa toisinaan on. Mutta rakkaat asiat pitävät liikkeessä tilanteessa kuin tilanteessa.

Morson kanssa menee paremmin kuin hyvin. Enimmäkseen olemme harjoitelleen temponvaihteluita, vastalaukkoja ja kokoamisia. Vastalaukat olivat alkuun Morsolle aivan ylitsepääsemättömältä tuntuva este. Morso on lievästi vino; Vasen takajalka ei ole niin vahva ja se heijastuu koko hevoseen.
Kovalla työllä olen kuitenkin saanut vasemman laukan pyörimään hyvin ja seuraava tehtävä olisi saada vinous pois oikeassa kierroksessa. Morso yrittää tunkea takapäätä sisälle oikeassa kierroksessa, eikä tahdo oikein hyväksyä vasenta ulko-ohjaa. Siitä en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, sillä itse olen ollut todella vino. Nyt vasta suoristuessani huomasin, miten vinoksi tuo hevonen on minun takiani tullut. Vasen käteni on ollut todella laiska ja oikean jalkani nilkka oli joskus todella huonossa kunnossa, joten minun vinouteni on siirtynyt väistämättä hevoseen.
Morson työmoraali on kuitenkin parantunut ihan huikesti, sillä voin pyytää siltä lähes mitä vain, eikä se protestoi enää juuri mihinkään. Joka ratsastuskerralla saan todella monta voittoisaa onnistumista, vaikka välillä se saattaakin olla työn ja tuskan takana. Positiivisena kuitenkin aina pysytään!

Vastalaukat aloitin kuitenkin ihan helpoilla tehtävillä. Tein todella loivat kulmat ja alkuun ajattelin, että vauhti korvaa voiman. Mutta nyt Morson vahvistuessa voin ratsastaa kulmat lähes ongelmitta. Vasemmassa laukassa oikeaan kierrokseen vastalaukka on Morsolle ihan vaivatonta, mutta oikeassa laukassa vasempaan kierrokseen tulee paljon tahtirikkoja ja Morso yrittää vaihtaa laukkaa kulman tullessa, koska se joutuu väkisinkin suoristamaan itsensä.

Parin korjauksen jälkeen se alkaa kuitenkin yrittämään ihan tosissaan. Vaikka kulmat menevätkin vähän kaatuen ja suihkien, niin tiedän sen paranevan ajan myötä, kun lihakset alkavat kasvaa ja voimaa tulee lisää.

Laukassa olen myös ratsastanut paljon ympyränpienennyksiä, jotta saisin koottua laukkaa vähän enemmän. Kokoan laukkaa sen verran, että se pysyy edelleen pyörivänä ja kolmitahtisena. Morso tippuu todella helposti etupainoiseksi ja yritän välttää sitä kaikin keinoin. Etenkin ratsastuksen lopussa meinaa käydä aina niin, että hevonen leviää täysin, koska voima ei enää riitä kantaa itseään. Mutta hiljaa hyvä tulee.

Ravissa alkavat lisäykset olemaan aika hyvässä pisteessä. Pomoni oli lähes varma, että Morso lähtee vain sipsuttamaan nopeampaa ravia lisätessä, mutta kun annoin pienen näytteen, muuttui ääni kellossa. Ravilisäykset ovat varmaankin Morson tämänhetkinen pravuuri. Ihan uskomatonta, miten äärimmilleen tuo hevonen voikaan venyä!
Ravissa olen myös ratsastanut paljon temponvaihteluita ja kokoamisia. Yleensä tehtävät ovat siihen suuntaan, että lyhyellä sivulla kokoan hevosen ihan äärimmilleen ja pitkän sivun lisään ja lyhyen sivun kerään taas. En kuitenkaan yhden ratsastuksen aikana tee samaa tehtävää useaan kertaan peräkkäin, ettei hevonen ehdi kyllästyä.

Vaikeaksi tehtäväksi on osoittautunut pituushalkaisija. Ihan sama, mikä askellaji, mutta hevosen suorassa pitäminen 60m ajan on yllättävän vaikeaa! Morsokin on aina yrittämässä ennakoida tehtäviä, joten siinäkin on hyvä syy, miksi en yhden ratsastuksen aikana teetä sillä samoja tehtäviä moneen kertaan. Ravissa pituushalkaisija alkaa olla jo ihan ok, mutta laukassa se on tuottanut ongelmia.

Vasen laukka on ihan hyvä ja hevonen on helppo pitää suorana, mutta koska Morso on vino oikeassa kierroksessa, niin se yrittää pituushalkaisijalla suoristaessa vaihtaa laukan vasempaan, sillä vasen laukka on sille tällä hetkellä huomattavasti helpompi. Tässäkin auttaa onneksi pari muistutusta, niin Morso ei luovuta enää niin nopeasti. Paljon tsemppiä, tiukkaa treeniä ja ja ennen kaikkea motivaatiota tarvitaan, sekä ratsulle, että ratsastajalle!

Uuteen nousuun?

Mietintämyssyn alla on pidemmän aikaa ollut ajatus blogin herättämisestä eloon. Olemme Mopsin kanssa vihdoin asettuneet mukavasti aloillemme ja molempien elämäntilanne on vain ja ainoastaan kohti positiivista suuntaa!
Jatkaisin blogin kirjoitusta vähän niin kuin julkisena ratsastuspäiväkirjana. Ratsastuskuvia tuskin tulee kovin usein, sillä kuvaajaa ei näillä kulmilla liiku. Mutta tarkkaa pohdintaa ratsastuksesta saatte senkin edestä!

Heti alkuun haluan oikaista pienen huhun, joka on kantautunut korviini. Morso on edelleen minun. Vaikka omistajanmuutosta ei ole Hippokseen vielä tehty, se ei tarkoita, etteikö sitä olisi jo ostettu. Omistajanmuutos olisi tarkoitus tehdä ensi kesänä, kun kuljetan hevosen kauppakirjan ja passin takaisin Suomeen.

Morso on piristynyt ja kehittynyt ihan uskomattoman paljon lyhyessä ajassa! Kuten jotkut pidemmän aikaa blogia lukeneet muistavat, että meillä oli paljon ongelmia noin reilu vuosi sitten. Hevonen ei ollut onnellinen. Se ei suostunut lainkaan laukkaamaan tai ylipäätään tekemään yhtään töitä. Jokainen ratsastuskerta päätyi aina siihen, että minä heitin hanskat tiskiin ja hevonen oli voittanut taistelun. Se oli kuitenkin aina kova kovaa vastaan viimeiseen asti.

Olemme Morson kanssa molemmat vindoinkin onnemme kukkuloilla. Elämämme ei ole enää toisiamme vastaan taistelua. Voin pyytää hevosta menemään vaikka väärinpäin umpisolmuun ja saan vastaan ainakin hyvän yrityksen.

Olen viime kuukausina todennut, että hevosta vastaan ei kannata taistella. Taistele mielummin hevosen puolesta.

Niin hevonen aivan varmasti tekee sinun puolestasi samoin.