Lähdin saksaan syksyllä 2014, alunperin koulun kautta "opiskelemaan" työelämään, sillä koulussa yksinkertaisesti sujui kaikki niin huonosti. Lähdin suomalaiselle estetallille, josta olin saanut joitakin suosituksia. Paikkaa kehuttiin ja tallinpitäjä tiedettiin hyvin sekä koulussa, että talleilla kotona. Joten ajattelin, että miksipä ei?
Tarkoitukseni oli lentää saksaan 31.8.'14 ja ensimmäinen päivä tutkia vähän paikkoja ja tutustua uusiin asioihin. Saavuin tallille aamupäivästä ja en päässyt edes vaihtamaan vaatteitani tai siirtämään tavaroitani asuntoon, vaan jouduin suoraan töihin. Siltä seisomalta, kun astuin ulos autosta.
Talli oli todella vanha ja nuhjuinen, ei kovin hyvin pidetty. Luultavasti sikala, jota oltiin itse korjailtu. Sähkötkin oli rakennettu miten sattuu. Olki oli pölyistä, karsinat vähän juosten siivottu, heinä huonolaatuista. Hevoset jotenkin apaattisia ja jäykkiä.
Kun vihdoin pääsin taloon sisään... En edes tiedä, miten tämän voi selittää. Talossa oli eteinen, kylpyhuone, pyykkihuone, 3 makuuhuonetta, keittiö, olohuone ja parveke. Kun ensimmäisen kerran kävelin huoneeseeni, koin elämäni järkytyksen. Olin jo melko poissa tolaltani, kun pääsin ylipäänsä ovesta sisään, mutta tämä oli ihan kaiken huippu!
Ensimmäinen asia, minkä näin, oli jäätävä virtsalammikko sängyn patjassa ja kokolattiamatot, joiden olisi pitänyt olla sinisiä, olivat täysin ruskeita ja koppuraisia. Huone haisi ummehtuneelle, vanhalle tupakalle. Ja sitä homeen määrää... Otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin kotiin, itku kurkussa, että ei täällä voi normaali ihminen asua. Äiti kuitenkin käski kerätä itseni, hän ei tietenkään uskonut, kun ei ollut itse nähnyt samaa kuin minä.
Sitkeästi kuitenkin yritin antaa periksi kaikelle, mitä vastaan tuli.
Tutkin taloa vähän enemmän ja joka paikasta löytyi jonkinlaisia sienipalloja, hometta, seittejä, hämähäkkejä ja kokolattiamatot olivat ihan järkyttävässä kunnossa. Hajukin oli todella pistävä...
Meitä asui kolme tyttöä tässä "työsuhdeasunnossa" ja kaikki olivat luonteiltaan ja tavoiltaan täysin erilaisia. Oli yksi minun ikäiseni, joka jo hengittämällä sai jäätävän sotkun aikaan. Hän ei koskaan tiskannut astioitaan, ei siivonnut jälkiään, oli itsekäs ja ilkeä muita kohtaan, tunki toisten huoneisiin, vaikka haluttiin olla rauhassa, yritti päteä joka asiassa, vaikka todellisuudessa ei tiennyt yhtikäs mistään mitään ja haukkui muutenkin kaikkia ristiin. Ei tehnyt siis mitään toisten viihtymisen eteen, kunhan hänellä itsellään oli kaikki hyvin. Ratsasti hevosiakin agressiivisesti ja miten sattuu ja kuitenkin piti itseään niin paljon parempana kuin muut. Yritimme tämän toisen tytön kanssa valittaa hänen toimintatavoistaan tallin omistajalle, mutta tämä ei ottanut kuuleviin korviinsa, sillä häntä ei vaan kiinnostanut.
Toinen tyttö oli 17-vuotias ja tulimme hänen kanssaan erinomaisesti juttuun. Olemme edelleen hyviä ystäviä.
Seuraavana päivänä tallin tallipoika oli viikottaisella vapaapäivällään... Tämä (luultavasti palkaton) järjenjättiläinen oli jättänyt kaksi syrjäisempää boksia siivoamatta valehtelematta kahdeksi kuukaudeksi. Uutta olkea oli kyllä tungettu aina sisään, mutta pois ei oltu otettu yhtikäs mitään. Me tytöt siivosimme kyseisiä bokseja tunteja ja kuskasimme noin kaksikymmentä kottikärryllistä silkkaa paskaa ulos bokseista. Kyseiset boksit olivat vielä yksityishevosten bokseja ja ihmettelen suuresti, miten hevosten omistajat eivät olleet puuttuneet asiaan lainkaan.
Kesäaika oli vielä ihan suhteellisen siedettävä, sillä tallissa oli 45 hevosta, joista yli puolet olivat vielä silloin laitumella yötä-päivää ja tallipoika kävi siivoamassa boksit 6 kertaa viikossa. Mutta kun talvi alkoi tulla, hevoset tulivat sisään ja tallit olivat täynnä, alkoi kaikki karata täysin käsistä. Tallipoika katosi ilmoittamatta kuin tuhka tuuleen. Ilmeisesti hänelläkään ei ollut minkäänlaista työsopimustam, kuten ei meillä muillakaan. Tämä minun ikäiseni tyttö lähti takaisin suomeen (luojan kiitos pääsimme edes hänestä eroon) ja kaikki 45 boksia jäi minulle ja tälle 17-vuotiaalle tytölle. Boksien siivouksen lisäksi meidän piti juoksuttaa ja ratsastaa valtaosa hevosista, ruokkia ja yrittää sen lisäksi vielä hoitaa itsemme...
Työajat olivat alunperin 08-12 ja 14-18, mutta kun työtä alkoi vain kertyä lisää ja lisää, saattoivat päivätauot jäädä kokonaan pitämättä ja illat venyivät jopa 20 asti... Töitä tehtiin neljän kuukauden ajan putkeen ilman minkäänlaisia vapaapäiviä. Työt veivät meistä kaiken energian ja voiman, emmekä päässeet edes kauppaan ostamaan ruokaa silloin, kun sitä tarvitsimme. Kun pakkaset alkoivat tulla, meiltä kiellettiin pattereiden käyttö kokonaan.
Jätimme kerran vahingossa puolikkaan vesilasin keittiön pöydälle ja se oli jäätynyt niille sijoilleen yön aikana. Toisinsanoen teimme töitä nälissämme ja kylmissämme ja ennen kaikkea rättiväsyneenä. Loppujen lopuksi yhden kottikärryn kippaaminen sai meidät maitohapoille.
Myös kaikkien 45 boksin vesiputket jäätyivät -2 asteen pakkasella ja saimme kahdestaan kantaa vettä kaikille hevosille, pienissä ämpäreissä, monta kertaa päivässä..
Talviaikaan myös heinän ja oljen laatu romahti täysin. Se oli jo alunperin huonoa ja kuvittelin, että huonommaksi ei voi enää mennä, mutta väärässä olin... Isot olkipaalit olivat lähes poikkeuksetta aina puoliksi homeessa ja niistä jouduimme heittämään aina puolet pois ja saimme huutoa siitä. Kaikki olisi kuulemma pitänyt käyttää.
Säilöheinäpaalit olivat AINA 3/4 verran jonkun eläimen raadon peitossa ja homeessa ja täynnä sieniä. Ja niistäkin paaleista piti jokainen heinänkorsi saada syötettyä. Yritimme salaa aina kaavia kaiken pahan pois paaleista, mutta se oli lähes mahdottomuus, kun paalissa ei ollut juurikaan mitään syötettävää. Omille hevosilleni en edes vilauttaisi tuollaista paalia, menisi poistoon saman tien. Olen yllättynyt, että hevoset olivat suhteellisen "terveitä" vielä tuon jälkeen...
Ja tyyli, millä ainakin minua opetettiin ratsastamaan.. Ikuisesti oli vääntöä. että nojasin liikaa taakse ja jalat olivat "liian rennot". Loppujen lopuksi minulle taottiin päähän asento, jossa olin järkyttävässä etukenossa, varpaat sojottivat ulospäin ja puristin jatkuvasti koko jalalla ja kannus oli jatkuvasti kyljessä. Tämä ei todellakaan ole tyyli, jolla minä haluan oppia ratsastamaan ja yritin aina mahdollisuuden tullen sivuuttaa tämmöiset käskyt.
Olen saanut tehdä kovasti töitä tämän istunnan eteen, mikä minulla on nyt. Se ei edelleenkään ole se, mihin yritän päästä, mutta parannusta on onneksi havaittavissa, paljonkin.
Loppujen lopuksi minua vihdoin kuunneltiin, kun kerroin tästä paikasta siskolleni ja uudestaan äidilleni. Me kuitenkin kokoajan luulimme tämän toisen tytön kanssa, että tällaista se varmaan on muuallakin, ihan normaalia. Siskoni ajoi 12 tunnin matkan Etelä-Saksasta hakemaan minua evakkoon. Mieleni teki lähteä sanomatta sanaakaan, mutta moraali ei antanut periksi siihen. Säälitti ja tuntui järjettömän pahalta jättää tämä toinen tyttö yksin hetkeksikään tähän läävään, mutta vaihtoehtoja ei vain ollut. Onneksi hänkin pääsi lähtemään heti pari päivää minun jälkeeni.
Molemmille meistä jäi todella paha maku suuhun tästä paikasta ja kumpikaan ei meinannut uskaltaa lähteä kokeilemaan onneaan uudelleen. Mutta kiitos loputtoman sitkeyteni, löysin näin loistavan paikan, jossa pääsen oppimaan paljon ja etenemään elämässä.
Anteeksi mahdollisista kirjoitusvirheistä tai sekavasta tekstistä. Toivon, että saitte kuitenkin vähän kiinni aiheesta. Morson kanssa touhuamisesta kerron taas seuraavassa postauksessa!
