Jatkaisin blogin kirjoitusta vähän niin kuin julkisena ratsastuspäiväkirjana. Ratsastuskuvia tuskin tulee kovin usein, sillä kuvaajaa ei näillä kulmilla liiku. Mutta tarkkaa pohdintaa ratsastuksesta saatte senkin edestä!
Heti alkuun haluan oikaista pienen huhun, joka on kantautunut korviini. Morso on edelleen minun. Vaikka omistajanmuutosta ei ole Hippokseen vielä tehty, se ei tarkoita, etteikö sitä olisi jo ostettu. Omistajanmuutos olisi tarkoitus tehdä ensi kesänä, kun kuljetan hevosen kauppakirjan ja passin takaisin Suomeen.
Morso on piristynyt ja kehittynyt ihan uskomattoman paljon lyhyessä ajassa! Kuten jotkut pidemmän aikaa blogia lukeneet muistavat, että meillä oli paljon ongelmia noin reilu vuosi sitten. Hevonen ei ollut onnellinen. Se ei suostunut lainkaan laukkaamaan tai ylipäätään tekemään yhtään töitä. Jokainen ratsastuskerta päätyi aina siihen, että minä heitin hanskat tiskiin ja hevonen oli voittanut taistelun. Se oli kuitenkin aina kova kovaa vastaan viimeiseen asti.
Olemme Morson kanssa molemmat vindoinkin onnemme kukkuloilla. Elämämme ei ole enää toisiamme vastaan taistelua. Voin pyytää hevosta menemään vaikka väärinpäin umpisolmuun ja saan vastaan ainakin hyvän yrityksen.
Olen viime kuukausina todennut, että hevosta vastaan ei kannata taistella. Taistele mielummin hevosen puolesta.
Niin hevonen aivan varmasti tekee sinun puolestasi samoin.
